Miksi Harjoittelen Kungfua, osa 1: Hyvä Terveys
Vuonna 2019 minulla oli pienimuotoisen juhlan paikka, kun oman kungfu-harjoitteluni aloittamisesta tuli kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta. Ensimmäisistä treeneistä lähtien olen harjoitellut pieniä poikkeuksia lukuunottamatta päivittäin; toisinaan eri kouluissa, toisinaan eri tyylejä, mutta aina suurella ilolla. Jo pitkän aikaa sitten ymmärsin, että tulen todennäköisesti harjoittelemaan koko lopun elämääni. Tuollaisen ajatuksen myötä sitä yleensä tietää olevansa oikealla polulla.
Jos mitä tahansa asiaa tekee päivittäin, on aina toisinaan hyvä astua hieman etäämmälle, ja arvioida tosissaan miten sitä tekee, miksi sitä tekee, ja mitä tuloksia siitä saa.
Tässä siis muutamia ajatuksiani siitä, miksi tuhansien ja taas tuhansien treenituntien upottaminen ikivanhaan taistelutaitoon tuntuu minulle itsestäänselvyydeltä.
Hyvä terveys
"Jos haluat olla kovassa kunnossa, treenaa vaikka balettia. Tanssijat ovat hillittömässä tikissä." Näin vuosia sitten eräs tuttuni sanoi kun mainitsin että haluaisin löytää oikean taistelutaidon, ja perustelin tätä hyvällä fyysisellä kunnolla. Suorituskyvyn kohdalla ehdotus osui ehkä kohdalleen, mutta entä terveys? Tai etenkin kyky taistella?
Taisteluharjoittelun ei tule olla hidasta, laiskaa tai vailla olennaista uhan elementtiä, vaan kehityksen pitäisi tapahtua asteittain niin, että oppilaat oppivat käyttämään taitoaan turvallisesti ja hyvin myös korkean uhan alla.
Tuntuu ehkä ristiriitaiseltä ajatukselta, että oikean taistelutaidon harjoitteleminen voisi tukea hyvää terveyttä. Miten lyöntien, potkujen, heittojen ja lukkojen tekeminen ja vastaanottaminen voisi tehdä kenestäkään terveempää? Silti, kungfussa on koko sen historian ajan korostettu sitä, että oikea harjottelu edesauttaa erinomaista terveyttä. Mitä edenneempi olet, sitä terveempi sinun tulisi olla. Jotta tätä väitettä voi ymmärtää, kannattaa tarkastella millaista perinteisen kungfun harjoittelu todella on.
Ensinnäkin, perinteisessä kungfussa käytetään paljon aikaa oikean asennon, oikean ryhdin, sekä oikeanlaisen rentouden löytämiseen ja hyödyntämiseen. Tätä kautta harjoittelija tulee jatkuvasti paremmaksi käyttämään kehoaan ja kuuntelemaan sitä. "Ei kipua, ei tulosta" -ajattelulla ei pitkälle pötkitä - toisin kuin monissa länsimaisissa liikuntamuodoissa, kungfu-harjoittelu on päivittäistä. Jos menetelmänä on itsensä rankaiseminen, on vain ajan kysymys milloin minkä tahansa päivittäisen harjoittelun joutuu lopettamaan tai pistämään tauolle. Jos taas teet vaativaa fyysistä harjoittelua joka päivä, ja treenien jälkeen sinulla on poikkeuksetta parempi ja energisempi olo kun ennen harjoittelua, voit perustellusti sanoa että se tukee hyvinvointia ja hyvää terveyttä. Kummastakin näistä treenitavoista minulla on runsaasti omakohtaista kokemusta.
Toiseksi, yksi toinen hyvän terveyden ja kunnon kannalta olennainen kungfu-harjoittelun periaate on asteittainen kehitys. Etenkin kun puhutaan kungfu-voimaharjoittelusta, ei ole pikakursseja menestykseen, tai "nopeasti ja paljon" -pohjalta toteutuneita sankaritarinoita. Jokainen, joka harjoittelee tosissaan kungfua, tietää että siinä ei pelata viikoilla tai kuukausilla, vaan vuosilla. Jokainen harjoittelija aloittaa mistä aloittaa, mutta oikea ja säännöllinen harjoittelu väistämättä muokkaa hänen kehoaan perustavanlaatuisella tavalla. Todellinen testi harjoittelussa onkin pystyä jatkuvasti ja turvallisesti lisäämään haasteita omassa tahdissaan, ja rauhallisesti laajentaa omia mahdollisuuksiaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Tätä suhtautumista liikuntaan voi verrata enemmänkin kuvanveistäjän työhön veistoksensa parissa, kuin hätäisesti tehtyyn talon pikaremonttiin. Jos alat kuvainnollisesti sanoen huitomaan työtäsi moukarilla, rikot tärkeimmän resurssisi käyttökelvottomaksi, ja loppujen lopuksi kampitat omaa kehitystäsi. Kungfussa kaikki kehitys pohjaa hyvään terveyteen.
Entä sitten käytännön taisteluharjoittelu? Kungfussa ajatus "turvallisuus ensin" ei päde ainoastaan harjoitteluun, vaan myös käytännön kamppailuun. Eikö järkevästi ajatellen minkä tahansa taistelutaidon perimmäinen tarkoitus ole suojata harjoittelijaansa vahingolta taistelussa? Siksi onkin ironista, että moni uskoo taistelulajeissa olevan väistämätöntä joutua kestämään iskuja. Kungfussa on tärkeää, että opimme torjumaan ja välttämään iskut kunnolla, mutta varmistamme että ne eivät vahingoita meitä - ei harjoittelussa, tai sen ulkopuolella. Olen vuosien varrella tavannut monia omistautuneita taistelutaitojen harjoittajia, jotka ovat jo nuorella iällä ottaneet vastaan niin paljon rankaisua, että heidän terveydentilansa on pysyvästi heikentynyt. Olen itsekin saanut eri yhteyksissä osani tällaisesta treenistä. Oman kokemukseni pohjalta se ei ole tarpeellista, vaan terveyden kannalta valtavan haitallista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että taisteluharjoittelun pitäisi olla hidasta, laiskaa tai vailla olennaista uhan elementtiä, vaan sitä, että kehityksen pitäisi tapahtua asteittain niin, että oppilaat oppivat käyttämään taitoaan turvallisesti ja hyvin myös korkean uhan alla. Tämä on aidon kungfun taisteluharjoittelussa keskeinen päämäärä.
Korkean tason kungfu-harjoittelusta löytyy myös sisäisiä ulottuvuuksia, jollaiset saattavat puuttua monesta muusta taistelutaidosta. Nykyään moni kamppailulajien harjoittelija päätyy täydentämään treeniään lainaamalla muista menetelmistä, kuten vaikkapa syvävenyttelystä, Joogasta tai meditaatiosta. Shaolin Kungfussa tai Taijiquanissa tälle ei ole tarvetta - kaikki ne on rakennettu sisään järjestelmään, jossa taistelupuoli, terveys, hyvä kunto, korkea suorituskyky, sekä henkilökohtainen ja henkinen kehitys käyvät käsi kädessä. Jos harjoittelet ns. sisäistä kungfua, harjoitat kehosi ohella myös mieltäsi ja henkeäsi. Jokainen osa harjoituksesta on meditaatiota. Tällaisen harjoittelun välittöminä hyötyinä on terveen kehon ja korkean fyysisen suorituskyvyn ohella myös hyvinvointi, emotionaalinen tasapaino, ja keskittynyt, rauhallinen mieli.
Loppujen lopuksi, hyvä terveys tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin vain tervettä ruumista.
(jatkuu osassa 2)